Avoimen yhtiön yhtiösopimus

Palvelun kautta voit itse muokata ja tulostaa asiakirjoja helposti ja vaivattomasti. Palvelun käyttö on ilmaista. Valitset vain sopivan formaatin ja avaat asiakirjamallin suoraan päätteellesi muokattavaksi.

Valitse formaatti:

Formaattien selitykset:

RTF (Rich Text Format)

RTF-tiedoston tarkastelu ja muokkaus onnistuu esimerkiksi Microsoftin Word ja WordPad -ohjelmilla. Internet Explorer -selain osaa myös käsitellä RTF-tiedostoja.


Esimerkki avoimen yhtiön yhtiösopimuksen pohjaksi:

AVOIMEN YHTIÖN YHTIÖSOPIMUS

Me allekirjoittaneet perustamme täten Matti Meikäläinen ja Kumpp. -nimisen avoimen yhtiön ja hyväksymme yhtiölle seuraavan yhtiösopimuksen.

1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka
Yhtiön toiminimi on Matti Meikäläinen ja Kumpp. Yhtiön kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

2. Yhtiön toimiala
Yhtiön toimialana on katujen ja muiden liikennealueiden sekä puistojen puhtaanapito. Yhtiö voi myös omistaa osakkeita ja kiinteää omaisuutta.

3. Yhtiömiehet ja heidän panoksensa
Matti Matias Meikäläinen, Suomen kansalainen Kouvolan kaupungista.

Timo Timoteus Teikäläinen, Suomen kansalainen Valkealan kunnasta.

Kumpikin yhtiömies sijoittaa yhtiöön työpanoksensa ja 3.000 euroa, joka on maksettava yhtiön tilille 10 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Yhtiömiehillä on yhtä suuri osuus yhtiön varoihin.

4. Toiminimen kirjoittaminen
Kumpikin yhtiömies kirjoittaa yhtiön toiminimen yksin.

5. Yhtiön hallinto
Yhtiön hallintoa yhtiömiehet hoitavat yhteisesti. Yhtiöllä ei ole toimitusjohtajaa.

6. Yhtiön tilikausi ja tilintarkastus
Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen tulee olla valmis 15.2. mennessä, minkä jälkeen yhtiömiesten yhteisesti valitsema tilintarkastaja suorittaa yhtiössä tilintarkastuksen. Tilintarkastuskertomus on annettava 15.3. mennessä. Tilintarkastajan toimikausi on yksi vuosi.

7. Voitonjako
Yhtiön tuottama voitto jaetaan yhtiömiesten kesken tasan.

8. Tappion kattaminen
Yhtiön tuottama tappio jaetaan tasan kummankin yhtiömiehen korvattavaksi kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos yhtiömies on omista varoistaan tilikauden aikana suorittanut yhtiön velan tai sitoumuksen, tämä otetaan huomioon tappion kattamisosuutta määrättäessä.

9. Yhtiösuhteen irtisanominen
Yhtiösopimus on voimassa toistaiseksi. Kummallakin yhtiömiehellä on oikeus irtisanoa sopimus päättymään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisesta, ellei yhtiösopimuksen nopeammasta päättymisestä voida sopia. Mikäli toinen yhtiömies haluaa jatkaa yhtiötä, on hänellä oikeus lunastaa eroavan yhtiömiehen osuus hinnalla, joka vastaa eroavan yhtiömiehen osuutta yhtiön varojen ja velkojen erotuksesta. Varat arvostetaan käypään arvoonsa.

10. Yhtiömiehen kuolema
Yhtiö ei purkaudu yhtiömiehen kuoleman johdosta. Kuolleen yhtiömiehen tilalle tulevat hänen oikeudenomistajansa. Jos nämä eivät halua tulla yhtiömiehiksi, on heidän ilmoitettava tästä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Jäljelle jäänyt yhtiömies on tällöin oikeutettu lunastamaan yhtiöosuuden hintaan, joka vastaa kuolleen yhtiömiehen osuutta yhtiön varojen ja velkojen erotuksesta.

11. Yhtiön purkaminen
Yhtiön purkautuessa yhtiön jäljellä olevat varat jaetaan velkojen kattamisen jälkeen yhtiömiesten kesken tasan.

12. Yhtiösopimuksen muuttaminen
Yhtiösopimusta voidaan muuttaa vain yhtiömiesten yhteisellä päätöksellä.

13. Muut ehdot
Muilta osin noudatetaan lakia avoimista ja kommandiittiyhtiöistä.

Tätä sopimusta on laadittu kolme kappaletta, yksi kummallekin yhtiömiehelle ja yksi rekisteriviranomaiselle.

Kouvolassa, 26. syyskuuta 2018

Matti Meikäläinen Timo Teikäläinen

Matti Meikäläinen Timo Teikäläinen